16.9.2012

In sickness and in health

Perjantain meikkikoettelemuksista ja siitä stressihelpotuksen aiheuttamasta lauantai-aamun hedari-flunssasta melkein takaisin lähtöasetelmiin palautuneena voin sunnuntai-illan viettää kivasti tee-kupposen äärellä ja rentoutua. IHANAA!
Lähdin eilen aivan extempore-reissulle Jumboon, tukka vähintään likaisuutta enteilevänä dry shampoon taltuttamana ja naama BB-voiteeseen kätkettynä, että 61-bussissa suorastaan kihisin miten kivaa kun voi vaan tulla ja mennä miten huvittaa kun julkisetkin toimii (ei sillä että ne olisi aikataulussaan, mutta vie paikasta a paikkaan b ilman liioiteltuja kävelymatkoja)

Keskustaan kaffe-treffeille lähtiessä olin enempi epäilevä miten kunto riittää Kampin kulmille, mutta niin vaan pienellä panadolmilligramman helpottamalla päänsäryllä saavuttiin päämäärään mbar:iin ja loput särystä lähtikin soijalaten myötä. Haasteita oli saatava lisää ja sisko oli sopivasti asemissa Jumbossa, niin siitä se sitten lähti, ja illalla 8 aikaan huomasinkin hölkkääväni Vantaanjoen varrella.
Go Krisse, Go!

Inhoan eniten näitä epämääräisiä flunssa-aaltoja pitkittyvine jälkioireineen, joiden takia ei silti halua jäädä makaamaan sängynpohjalle vain siksi että pitäisi. Tällaisina hetkinä alkaa miettimään millaista on olla terve kun normaali askeltaminen ei aiheuta tuskanhikoilua tai väsytä kroppaa, ja kamalinta on kun ei voi varmuudella sanoa milloin viimeksi on oikeastaan tuntenut olonsa terveeksi.
Nyt kuitenki on olo sellainen, että huomisia Dancehall treenjä en jätä välistä, tahtoo tanssia, hyvän mielen, pikajuoksijan pehvan ja kapean vyötärön (yeah, like you're ever gonna get it!).
Pitää olla tavoitteita ; >

Paranemisia ja treeni-iloa sitä kaipaaville,
so long!

7.9.2012

choose your side


 
 
perjantai-illan tukkapohdintoja, no desicions made yet..
                                                                                                        pics stolen from Google