Lopulta kokosin itteni jä kävelin pitkän matkan ilman että edes koskin kameraan (paitsi kaupassa kun kaivelin lompakkoa) ja viimein tarrasin siihen kun osuin taas vahingossa oikeeseen kohtaan Trafalgar Squaren ja National Galleryn kupeeseen. Siinä oli kiva napsia vähän Skittlessejä ja napsia taas kuvia, rakennusten takana näky taas Big Ben ja London Eye ja sainhan mä nekin siis kaapattua taas pariin otokseen. Oli jossain määrin hieman ärsyttävää olla yksin, koska tässä vaiheessa olisin vaatinut kuvan itestäni yhden Trafalgar Squaren leijonan kanssa. Hyötypuolena oli kuitenkin se että ihan itse sain päättää että tulisin reitilläni ohittamaan tämänkin aukion ainakin 3:sti. Käsitä yhtään miksi näin, kiva aukio kyllä juu, mutta olishan kakskin kertaa ollut ihan tarpeeksi näinkin normaalille paikalle.
Sieltä ajauduin sitten Piccadilly Circukselle, pienten mutkien kautta (kuinkas muuten) ja taas kamera lauloi ja bongasin sieltä sitten Lontoo-kamaa myyvän kaupan jolla oli hirveä loppuumyynti käynnissä, vietin siellä pitkän aikaa ja naureskelin yksikseni prinssi Charles kortille. Tuleeko joku tosiaan Lontooseen ja lähettää jollekkin niinkin fantastisen kortin!? Vastauksena kysymykseen: KYLLÄ! :D Mutta kuka sen vaastaanottaa ja milloin, on toinen juttu. No iloisena kaikenlaisista löydöistä siinä kaupassa (ja että ystävällinen myyjä antoi ilmaisena 1,99£ maksavan kynän) lähdin taas kohti sitä tuttua Trafalgar Squarea, tällä kertaa pistelin menemään sen ohi ja kirmasin Thamesin varrelle ja sain loistokkaita ja vähemmän loistokkaita kuvia London Eyestä. Pidin Skittles taukoa ja lepuutin jalkoja. Sisäinen nälkäkurki alkoi tässä vaiheessa nostaa päätään jo sihen malliin että aloin miettiä jo myöhäistä lounasta jossain päin Lontoota. Sisälle oli kuitenkin päästävä, koska tuuli oli sen verran ilkeä ettei ollut mitään itressejä jäädä ulos ja ruokkia Lontoon linnut.
Antamatta nälälle valtaa kipitin nopeasti parlamenttitalolle ja Big Benin nähtyäni olin hetken ihan WOW. Siinä on kellotorni jonka mä voisin viedä mukanani! Sitä ei kaikenmaailman oppaiden pikkukuvista tajuakkaan, mutta se on niiiiin paljon hienompi livenä, ja se on paljonpaljon suurempi kun mitä uskois. Voisin mennä uudestaan sinne vaan kattomaan Ben-tornia pari tuntia ja tulla junalla takasin.
Aikani sitä sitten pälistelin ja kun Big Ben mittari alko olla kivasti täynnä aloin taas kummasti lähestyä Trafalgar Squarea ja tälläkertaa tosissani mietin et pitää enskerralla käyttää vähän ajatusta reissua ajatellen, ettei tuu taas ajauduttua sille helkkarin Squarelle (se on niin ärsyttävän vaikeasti kirjotettava että pitää ihan kieli poskessa miettiä mitä naputtaa)
Löysin Starbucksin ja ajattelin että siinäpä oiva paikka pitää tauko ja otin sieltä ah-niin-herkullisen kanapestopastan ja This Waterin (vähän petyin viime kerralla Starbucksin latteen joten jätin kahvittelun välin) Mä en tuu koskaan oppimaan, että lauseen loppuun tulee lisätä AINA please, ja tais myyjäpojulle jäädä vähän töykeä kuva musta, tai sen olonen ilme sillä ainakin kupoliin jäi kun painelin pöytään nauttimaan annokseni, mikä tosiaan oli parempaa kun edellispäivän kahvi.
Noo saatuani ruokailun päätökseen lahjoitin pöytäni sitä tarvitsevalle ja lähdin litomaan ja ajattelin ettei siellä tarvii naamaa enää näyttää, tuntuuhan noita Starbuckseja olevan joka kulmassa.
Jottei mun Lontoo reissu jäis niin Trafalgar Square painoitteiseksi, lähdin ihan spontaanisti hieman pohjoiseen Strandilta ja hyvä niin, koska löysin Apple Marketin jossa oli kaikenlaista pientä kivaa kojua ja putiikkia. Mitään en ostanut, lepuutin vaan silmiäni kojujen koru hyllyillä, ja mistä tykkäsin, oli ettei myyjät ollu yhtä kamalia kuin Blues -kadulla Jäkessä. Ihan rauhassa sai katsoa ja koskea ilman että tarvitsi jankata olevansa vaan kattomassa.
Siellä oli kaikenlaista tarjontaa, orkesteria ym. esityksiä, kahvilaa ja kauppaa. Pitempään en jaksanu kierrellä kun alko haukotuttaa ja päätin suunnata takaisin Waterloon assalle ja back to Chiswick. Tottuneena Suomen lähijunien aikataululehtiseen en meinannu saada selvää tullessani ottamastani opuksesta, joten turvauduin sitten konduktöörin näköiseen henkilöön ja äärimmäisen ystävällisesti kysyin apua ja sekös kirmasi sitten lippulaitteiden ohi katsomaan isolta taululta ja palasi tieto mukanaan ja jes astuin varmasti ensimmäisenä junaan, koska lähtöön oli suunnilleen 30min.
Puksuttelin sitten junalla takaisin kotikoloon ja tarinoin reissusta Fionalle ja Adrianille ja menin ja otin unet ja valmistauduin tän päivän koettelemukseen: takaisin koulunpenkkiä kuluttamaan! No eipähän ollut mitenkään kaksinen kokemus. Kurssi oli liian helppo, käytiin läpi asioita tyyliin I am, you are, I did, you did.. Tulin takasin himaan ilman että olin oppinu mitään uutta, ainoo mikä oli mieleenpainuvaa oli sen afgaanin pahanhajunen hengitys. Päätettiin että vahdetaan kurssia ja yritetään ujuttaa mut jonkinlaiselle taidekurssille, niilläkin mä oppisin paremmin kun on luokka täynnä brittejä kun että kuuntelen 3h kun afgaanit vääntää tekstiä perheestään ja kertoo c:llä alkavia vihanneksia. Noh, niitä on cucumber, carrot ja cauliflower. JEE! Joten huominen on kurssivapaa päivä ja keskiviikkona, en tiedä kirmataanko sitten Richmondiin vai Ealingiin taidekurssin perässä, näkee sitten.
NiGHTNiGHT
Noh, sitähän on sitten otettu joka kulmalla räps räps! :)
VastaaPoista